Puolivälissä

Tänään ihmeteltiin raskauden puolivälin saavuttamista ja sitä, kuinka jäljellä olevat 140 päivää kuulostaa ja tuntuu lyhyeltä ajalta. Tässä pitäisi aloitella varmaan jo pinniksen, hoitopöydän ja turvakaukalon metsästys ihan tosi tarkoituksella. Otin vuosilomaa tammikuulle, että voisimme keskittyä hetkisen vauvavalmisteluihin ajan kanssa. Unipesän ja vaunuverhon haaveilen tekeväni itse.

Kolme yötä rakenneultraan... Ja sitten, jos kaikki on hyvin, luvassa on raskauspaljastus esim. työpaikalla..
Jännitys hiipii muuttopakkauksen keskelle.

-Maru 20+0

Liikkeitä

Ensimmäiset liikkeet tunsin yllättäen 18+0 istuessani illalla lukemassa lehtiä. Se oli sellaista elohiirimäistä poksimista juuri siinä oikeassa kohdassa, navan alapuolella. Nyt on muljumista tunnusteltu jo vähä yli viikon ja liikkeet ovat selvästi voimistuneet. Nyyttis tykkää poksutella eniten esim. syönnin jälkeen, autoillessa ja kuunnellessa musiikkia sekä silloin kun lepäilen hiljaa. Hän näyttää arvostavan tälläisiä hyviä perus juttuja ;)

Joulukuu on alkanut härdellissä, koska otimme isomman asunnon vastaan ja jouluksi pitäisi saada muutettua uuteen kotiin. Kaikki vapaa-aika menee pakkausvimmassa.
Tästä se kuuluisa pesänrakennusvietti nyt virallisesti alkoi, vaikka vannottiin, että me ei ainakaan vauvan tulosta silleen höpsähdetä, kuten meidän tutut. Onneks ei tarvii autoa laittaa vaihtoon, koska meiltä löytyy jo ihan tuon koirankin takia kunnon perhefarmari :D

Tasan viikon päästä on Nyyttiksen rakenneultraus ja kyllä se vähän jännittää. Toivomme vaan, että kaikki on hyvin ja meille on terve vauva tulossa. Sukupuolikin kiinnostaa, vaikka meille on kumpi vaan yhtä tervetullut. Pojalle meillä olisi jo aika varmat nimivaihtoehdot, mutta tytölle on niin paljon kivoja nimiä, että on vaikea valita sellainen, joka on kummankin mieleen.

Itsenäisyyspäivää aateltiin viettää vähä rennommin ja pakkausvapaammin hyvän ruoan ja teeveen parissa.
Täytyy myöntää, että kiusaus kasvoi liian suureksi ja olihan sitä parit pahvilaatikot kuitenkin täytettävä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

- Maru 19+3

Toinen neuvolakäynti

Toinen neuvolakäynti meni jutellessa kuulumisia. Puhuttiin voinnista, oireista ja ajatuksista. Mun kolotukset saattavat terveydenhoitajan mukaan liittyä juuri kohdun kasvamiseen. Ummetusta voisi kuulemma ehkäistä lisäämällä lesettä ja kasvis/hedelmäraasteita ruokavalioon. Ruisleipää en siis saa syötyä tällä hetkellä ollenkaan, koska maha tulee kipeäksi ja saan kamalat ilmavaivat. Mietin vaan, että mitä se raastaminen hyödyttää, tykkään syödä kasvikset haukkaamalla tai lohkoina :D

Puhuttiin myös siitä, mitä ajattelen synnytyksestä. Sehän just jännittääkin monestakin syystä. Tuntematon jännittää aina ja sitten kun olen vielä sattunut lukemaan lehdistä kauhutarinoita synnytyksistä, jossa on jokin mennyt pieleen joko äidin tai vauvan osalta. Terveydenhoitaja kuitenkin osasi muotoilla asian niin hyvin, että jännitys vähän laantui. Yksittäiset tarinat ovat yksittäisten ihmisten näkemyksiä ja kokemuksia aiheesta, eikä kaikille tapahdu samoin.

Painoa on tähän mennessä tullut nelisen kiloa, eikä hoitaja näyttänyt siitä hätkähtävän. Verenpainekin oli normaali ja vähän alakanttiin. Dopplerilla kuunneltiin sydänääniä ja syke huiteli Nyyttiskällä siinä 150 paikkeilla. Välillä hän tymäytti koivella kattoon ja uiskenteli dopplerin ulottumattomiin.

Varailtiin vielä noin viikon päähän neuvolaultra toiveestamme, sillä on kiva päästä taas katsomaan meidän vauvaa ruudun kautta. Jos näkisi vähän, että miten siellä on jaksettu kasvaa :)

Tänään lähti 18. Raskausviikko käyntiin. Jokohan tähän raskauteen uskaltaisi aloittaa luottamaan :)

-Maru 17+0

Kolotuksia rv 17

Elämme melko seesteistä raskausaikaa tällä hetkellä. Ei juuri tunnu siltä, että olisi raskaana. Nyytin liikkeiden tuntumista odotellaan.

Mulla on ollut muutamana päivänä särkyä nivusissa ja yhtenä aamuyönä heräsin kipeisiin vatsakramppeihin. Lähdin sitten lääkärissä käymään, kun huolestutti ne kivut ja lisäksi tuntuu, että koko ajan pissittää. Ja vaikka käy vessassa, nii tuntuu melkein heti uudestaan, että on hätä. Sitten kun käy uusiksi vessassa, nii ei tule kuin pari tippaa. Hankalaa.
Ei löytynyt tulehdusta eikä muutakaan hälyyttävää. Lääkäri teki myös nopean ultratsekkauksen ja siellä Nyyttis vaan hytkytteli ja sydän sykki, eli hengissä ainakin oli!

Välillä on hankala närästys ja ummetustakin on. Kaikki vatsavaivat siis löytyy, mut onneks pahoinvointi on päättynyt. Huomaan silti edelleen, että jos yllättää kamala nälkä, niin silloin kyllä tulee jäätävä olo. Töissä pitävät huolen siitä, että pääsen hyvin tauolle tankkaamaan,  ettei "Snickers-mainos efekti" pääse yllättämään, jos tiedätte mitä tarkoitan ;) Raukat työkaverit ovat edelleen epätietoisia, mistä tää mun syöntipriorisointi johtuu. Pitäis varmaan jo kohta tulla ulos raskauskaapista. Tai sitten ne ovat jo jotain epäilleet... Pomolle aattelin jysäyttää uutiset kivasti viimeistään siinä joulun alla, kunhan ollaan rakenneultrassa käyty.

-Maru 16+4

Vauhtia varusteluun! Rv 15-16

Hupsista, ostimme vaunut!
Kiersimme pari lastenliikettä läpi taannoin ja halusimme tutustua vaunuasioihin ihan käsituntumalla. Olimme ajatustasolla varautuneet Britaxin Smile 2 - yhdistelmärattaisiin, koska ne ovat mm.  kevyet nostaa sekä työntää ja menevät pieneen tilaan esim. autossa eikä niistä tarvitsisi pulittaa hirveitä summia. Meitä kiinnosti myös ihan käytetyt vaunut, jos olisi hyvät löytyneet netin syövereistä.
Smile 2 osoittautui kuitenkin hieman pettymykseksi ollessaan melko kiikkerät eikä niissä ollut jousitusta. Ihastuimme kuitenkin Go nextiin, värinä hieno viininpunameleeraus.  Go next oli tukevampi kuin Smile 2 ja siinä oli jousituskin ja ne kävivät paremmin käteen ollessan kuitenkin painoltaan melkein yhtä keveät kuin Smile 2. Päädyimme myös mielenkiintoiseen keskusteluun vaunujen värityksestä Vaimon kanssa, koska hän mietti, että entä jos tulee poika ja meillä on punaiset vaunut, nii onko se ulkopuolisille jotenki outoa. Mä taas ihmettelin, että valitseekohan joku oikeesti vaunujen värin vauvan sukupuolen perusteella eikä sillee, että mistä väristä ite tykkää. Meidän värivalinta on kuitenkin just se mikä omaa silmää miellyttää. Värilliset vaunut on kivemmat kuin vaikka perus mustat tai harmaat.

Muutama päivä hauduteltiin ajatusta vaunuista. Voiko niitä jo nyt ostaa? Entä jos tuleekin vielä keskenmeno tai rakenneultrassa saataisiin huonoja uutisia? Järjellä ajateltuna oltaisiin ostettu vaunut vasta esim. rakenneultran jälkeen tai joskus sitte rv 30+... Pomppasimme ulos mukavuusalueelta ja laitettiin vaunut uhkarohkeasti tilaukseen. Nyt olohuoneessamme seisoo upouudet viininpunaiset vaunut muistuttamassa tulevasta nyytistä!

Seuraava neuvolakäynti on parin viikon kuluttua ja pääsemme varmaan kuuntelemaan masun läpi sykkeitäkin pitkästä aikaa. Toivottavasti Nyyttis on siellä vielä virkeänä. Rakenneultraan on vielä vähän yli kuukausi ja mietimme, että voisi sitä ennen varata neuvolaan yhden ultrauskäynnin, niin näkisi jo vähän aiemmin, että miten siellä masussa on kasvettu.

Pahoinvointi on pitkälti helpottanut ja tunnen itseni ihan hiukan virkeämmäksi. Tässä sitä vaan ootellaan, että aika kuluisi eteenpäin.

-Maru

Syyskuulumiset ja rv 14

Huhheijaa, kylläpä kesä humpsahti ohi nopeasti!  Tuli pikkuisen lomailtuakin, vaikka säät nyt eivät olleetkaan mitkään kesäisimmät. Ne suloisimmat aurinkopäivät osuivat tietenkin juuri niihin päiviin, kun piti hoitaa velvollisuuksia eli töitä sisätiloissa. 

Heinäkuussa meitä hoitava klinikka sulki ovensa ja avautui uudelleen elokuun alussa. Meillä kotona kävi kuitenkin hiljainen kuhina pinnan alla, nimittäin elokuulle suunniteltiin uutta lääkkeellistä pakastealkion siirtoa ja kierron pituutta piti hiukan arpoa keskenmenotyhjennyksen jälkeen. Ekat menkat tulivat onneksi jo 5 viikkoa tyhjennyksen jälkeen ja heinäkuullakin oli sopivasti vähän normaalia pidempi kierto, jolloin seuraavaan siirtoon valmistautumisen lääkkeiden kanssa sai ajoitettua heti elokuun alkuun. Olin innokkaana linjoilla klinikan ensimmäisenä aukiolopäivänä kesätauon jälkeen sopimassa siirtoaikataulua.

Elokuun puolivälin paikkeilla sulateltiin pari alkiota, joista toinen jakautui jotenkin huonosti ja joutui roskiin, mutta toinen oli sopiva siirrettäväksi. Jäimme odottelemaan rennohkosti tuloksia pariksi viikoksi. Lääkäri kyseli voinnistani, kun oli se keskenmenokin ennen kesää. Vointini on mitä erinomaisin, me emme jää tuleen makaamaan. 

Olemme luotuja kulkemaan eteenpäin, niinkuin junat ja naiset ovat ;) 

Oireita ei juuri ollut, mutta ruoansulatusvaivat ja migreeni vähän laittoivat ajattelemaan asiaa, että mitä jos? 

Taas olin malttamaton ja testasin tikkuja 11 päivää siirrosta ja mitä vielä, tulos oli positiivinen ja vielä täysin vahva sellainen. Ei mikään haamuilija. 

Syys- ja lokakuu ovat menneet siinä, että olen ollut väsynyt ja huonovointinen. En ole edes blogia jaksanut ennen tätä päivittää. Pahoinvointi alkoi rv 6 puolivälissä ja sitä oli 24/7. En ole vielä oksentanut, mutta se ei ollut kaukana tässä, kun ehdin jo syysflunssankin sairastaa ja yskin limaa keuhkoista yökkäyksien kera. Töissäolo oli päivä kerrallaan selviytymistä huonon olon kanssa. Nyt olo alkaa jo helpottaa, mutta väsyn edelleen helposti. Pahaa oloa aiheuttaa nälkä ja hajusteet. Olen joutunut siirtymään hajusteettomaan linjaan kosmetiikassakin. 

Nt-ultrassakin jo käytiin ja kaikki oli kunnossa. Pelotti mennä, koska ajattelin ettei Pikku-Nyyttis olisi enää siellä elossa, mutta kyllä se siellä hytkyi menemään ja oli kooltaan juuri sellainen kuin pitikin. Turvotus oli myös normilukemissa, joten tällä erää kaikki hyvin. Uskalsin jo ostaa parit vauvanvaatehömpätkin ja selattiin Vaimon kanssa vaunuja. 

Mun maha on jo hirveä pallukka, ihan kuin oisin pidemmälläkin jo raskaana. Vielä ei olla kuitenkaan tultu vauvakaapista ulos ja pötsin piilottelu jatkuu telttojen avulla. Parit Mamapöksytkin olen jo hommannut ja oi että ne vaan on mukavat joustoresoreineen. 

Doppleriin emme ole muuten haksahtaneet ja päätimme jättää sen ostamatta, koska emme oikein nähneet siinä meille mitään hyötyä. Ehkä se aiheuttaisi vain niitä kuuluisia harmaita hiuksia...

-Maru

ICD O02.1 - Sikiön varhainen kuolema ja jääminen kohtuun

                     Mä annan sut pois, mä päästän sut pois vaikka sattuu....

                     Toukkis ei selvinnytkään enää pidemmälle kuin rv 9+2.

Neuvolan ensikäynnin jälkeen fiilikset olivat hyvät ja jäätiin odottamaan malttamattomana uusia käyntejä. Seuraava terveydenhoitajakäynti varattiin jo kesäkuun lopulle. Muutama päivä neuvolan jälkeen kävin verikokeissa ja sitten oli vielä yksi kontrolliultra klinikan puolella rv 9+4. Ennen käyntiä jo sanoin ääneen Vaimolle, että jokohan tää olis viimeinen kerta tänä vuonna, kun kulutetaan klinikan ovea.

Lääkäri oli pitkään hiljaa ultratessa ja syynäsi Toukkista, joka oli kasvanu huikeesti ja sillä oli jo pikkuiset käpälätkin. Yksi asia mitä skannasimme kaikki ruudulta oli se tuikkiva sydän, jota ei vain näkynyt. Lääkäri lopulta sanoi ääneen, että sydän ei siellä enää syki ja sikiö vastasi kokonsa puolesta rv 9+2. Elo siitä oli sammunut vain pari päivää aiemmin. Tieto järkytti meitä ja en hetkeen saanut sanottua mitään. Tuijotin ultrausruutua hiljaa. Ei me sellaisia uutisia haluttu nyt kuulla.

Sain kiireellisen lähetteen sairaalalle, jonne pääsin heti kolmen päivän kuluttua jälleen ultraukseen, jossa vahvistettiin Toukan varhainen kuolema kohtuun ja keskeytynyt keskenmeno. Sain mukaani kotiin tyhjennyslääkkeet, Cytotecit, ja korkkasin niitä suun kautta. Ensin neljä tablettia ja vielä kolme kertaa pari napsua kolmen tunnin välein. Viisi tuntia ensimmäisestä tablettisetistä alkoi reilunpaakin reilumpi vuoto rytinällä ja seurasimme tilannetta kotona kolmisen tuntia, jonka jälkeen olikin aika lähteä päivystykseen, koska vuodosta ei meinannu tulla loppua. Jäin yöksi seurantaan osastolle ja seuraavana päivänä jouduttiin vielä tekemään imukaavintaa, jolla saatiin suurin osa verihötöstä pois kohdusta. Hemoglobiini tipati yhden päivän aikana 40 yksikköä ja olo on sen mukainen. Olipahan kokemus, mutta toivoa ja uskoa parempaan loivat sairaalan kannustava ja auttavainen henkilökunta! Sääliminen ja voivottelu sekä toisaalta myös asian vähättely olisivat pahentaneet kurjaa oloa.

Synnärin osasto oli minun osaston yhteydessä ja vilkuilin siellä uteliaana kun tuoreet äidit kärräsi suloisia, kitiseviä pikkuisia pleksisängyssä käytävällä. En osannut olla katkera. Olin onnellinen ja iloinen, että joku oli jo onnistunut saamaan oman käärön ja pääsi tänään viettämään ensimmäistä kertaa äitien päivää. Onnea kaikille äideille siis! Ehkä se onni vielä osuu meidänkin kohdalle.

Nyt olo on toki tyhjä, mutta toiveikas tulevaisuuden suhteen. Entistä vahvempana eteenpäin, koska "The only way is forward". Uusi mahdollinen raskautuminen luonnollisesti jännittää tällaisen raskaudenkeskeytysepisodin jälkeen, mutta kukapa nyt tässä vaiheessa luovuttaisi. Meillähän on 11 alkioystävää pakkasessa vielä odottamassa!

Blogi hiljenee kesätauolle ja katsotaan, mitä syksyn tuulet tuovat mukanaan.

- Maru