sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulua ja toiveikkuutta

Piinaviikot osa 2 päättyi jälleen negatiiviseen raskaustestitulokseen. Dpo 11 alkoi viime kierrosta tuttu haalea pikkuinen tiputteluvuoto ja siinä vaiheessa jo osattiin arvailla lopputulosta. Terolut -kuurin lopetin päivää ennen kuin se olisi loppunut, eli söin sitä vain 9/10 päivää. Tiputteluvuotoa kesti neljä päivää, kunnes menkat vihdoin alkoivat eilen jouluaattona, kiertopäivänä 27. Vaimo mietti, että onkohan minulla liian lyhyt luteaalivaihe, jolloin esim. alkion kiinnittyminen ei onnistukaan. Tiputteluvuoto alkaa liian aikaisin. Netistä selvitimme, että luteaalivaiheen pituus tulisi olla mielellään 12-16 päivää, jotta raskautuminen voisi onnistua. Terolutin funktio mielestäni on juuri onkin tukea luteaalivaihetta ja tasata kiertoa.. Tarvisinkohan jonkun tehokkaamman keltarauhashormonin vai pitäisikö käydä esim. verikokeissa tms? Pitää lääkärin kanssa vielä pohtia asiaa tarkemmin. Klinikka on kiinni joulusta uuteen vuoteen ja maanantaina 2.1. pitäisi yrittää heti saada uusi follikkeliultra aika kyseiselle viikolle. Saa nähdä miten aikoja saa niin lyhyellä varoitusajalla ja vielä niin, että ne sopivat yhteen työvuorojen kanssa.

Kävin muuten ostamassa nyt ne kohutut Gelee royal -kapselit, että kokeillaanpas nyt niitäkin greippimehun kanssa. Hain myös purkin C -vitamiinia lumelääkkeeksi "luteaalivaihetta tukemaan". Netti-imurina imaisin myös sellaisen vinkin, että vyöhyketerapia saattaisi rentouttaa ja vähentää kipuja + edistää raskautumista. Toiset endometrioosi-ihmiset olivat kuulemma siitä saaneet apua. Löysin sopivan terapiapaikan, jonne ajattelin olla ensi viikolla yhteydessä ja varata aikaa!


Joulua olemme viettäneet lämpimissä ja piparin tuoksuisissa tunnelmissa liikaa harmittelematta näitä vauva-asioita. Toiveikkaana leikitelty ajatuksella, että entä jos meitä olisikin jo ensi jouluna enemmän kuin me kaksi ja Koira.


- Maru

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Ravintolisäasiat kuntoon vauvaprojektia varten

Ensimmäinen piinaviikko lusittu ja tänään eletään sellaista päivää, kuin dpo 9. Enimmäkseen aika on kulunut uppoutuneena työkiireisiin, mutta olen pannut merkille, että dpo 6 alkoi hentoiset menkkatyyliset särkyilyt ja myös rinnat ovat jännästi kipeähköt olleet pari päivää, mutta voivat nämäkin tuntemukset johtua hormonitropeista.

Ravintolisiä mietiskelin  ennen vauvaprojektiin ryhtymistä. Terveyteen ja hyvinvointiin vaikuttaa ensisijaisesti tietenkin elintavat eli ruoka, liikunta, uni ja sekä viimeisenä palikkana ravintolisät. Oma ruokavalioni on alunperin monipuolinen ja liikuntaakin tulee harrastettua päivittäin mm. Koiran kanssa ja unikin maistuu hyvin yöllä. Ravintolisiä olen käyttänyt melko vähän, yleensä olen syönyt päivittäin vain D-vitamiinia ja maitohappobakteereja.



Viime keväänä, ennen kuin hakeuduimme klinikalle, hain apteekista foolihapon ja aloitin syömään sitä. Kesällä pelkän foolihapon sijaan aloitin kuurin Befolia, joka on vahva B-vitamiinivalmiste foolihapon kera. Samoihin aikoihin käytin myös kaupasta ostettua vehnänalkioöljyä. Sekoitin sitä välipalasmoothieen, koska yksinään lusikalla suuhun kipattuna öljyn maku alkoi tökkiä. Elokuussa vaihdoin vehnänalkioöljyn vahvaan kalaöljykapseliin ja söin monivitamiinia Befolin sijaan.
Tällä hetkellä päivittäisessä käytössä ovat Minisun multivitamin Mama, Multivita Omegalive Strong -kalaöljy, kalsium-D-vitamiinivalmiste ja Rela Tabs + D-vitamiini -maitohappobakteeri. Siinä on hyväksi havaitsemani satsi. D-vitamiinia tulee tällä hetkellä usean valmisteen mukana, mutta yhteensä vain 30 mikrog. 10-30 mikrog. annosta D-vitamiinia pidän henkilökohtaisesti asiallisena annoksena perusterveelle kolmikymppiselle. Jos neuvolaan asti joskus pääsee, niin katsotaan lisääntyykö arsenaali entisestään!

- Maru



perjantai 9. joulukuuta 2016

Toinen inseminaatio

Tässä kierrossa taas popsin parit Letrotzolit päivässä kiertopäivinä 3-7 ja varasin follikkeliultran kiertopäivälle 11. Eilen eli ultrauspäivän aamuna tein ovistestin ja tulokseksi tuli haalea positiivinen. Klinikalla kerroin lääkärille ovistestin jo vihjailleen ovulaatiosta ja ultrassa näkyikin iso follikupla (n. 20 mm) sillä puolella, jossa reitit on auki. Sen vieressä oli toinenkin pienempi kupla (14 mm). Mielessäni olin varautunut siihen, että inseminaatio olisikin vasta ensi viikolla, mutta se olikin jo heti seuraavana päivänä. Matkaan sain reseptit Pregnyl -piikkiin ja Terolut -keltarauhashormonin.
Pregnylin valmistelin käyttökuntoon heti klinikkakeikan jälkeen ja pistin sen mahan nahkaan. Pistäminen sujui hyvin eikä tullu mustelmaa tai ihoreaktioitakaan niinkuin ekalla pistokerralla.

Mainittakoon tässä vaiheessa myös se, että aloitin greippimehukuurin tämän kierron alusta ja olen joka päivä hömpsytellyt kupposen aamuin illoin ja joskus vähän enemmänki. Alussa mehun maku oli ihan järkky, mutta nyt jo suorastaan himoitsen Rybb&Deckerin greippimehua! Kuulopuheiden mukaan greippimehulla voisi olla jotain suotuisia vaikutusta limakalvoon ja limaneritykseen. Hömppäilyt kunniaan!

Toinen inseminaatio tehtiin tänään ja johtofolli oli kasvanut pikkuisen eilisestä ollessaan nyt 24 mm ja ultrassa näkyi, että ovulaatio oli käynnissä. Klinikalle kävellessä tuntuikin jo särkyä alavatsalla. Kyselimme Vaimon kanssa viisastuneena tarkemmin tietoja esim. Spermasta ja sen laadusta. Lääkärimme ei siis oma-aloitteisesti kerro mitään yksityiskohtia vaan meidän pitää aina itse lypsää tietoja. Ruiskulla laitettiin 0,7 ml ja liikkuvia siittiöitä oli 42% ja 38 miljoonaa siittiötä/ml. Lääkärin mukaan siis laadultaan hyvää tavaraa ja mekin hyväksyttiin nämä luvut. Inseminaatio ei sattunut tällä kertaa ollenkaa ja osasin rentoutua hyvin. Dpo 4 aloitan Terolutit ja otan niitä aamuin illoin 10 päivän ajan eli dpo 14 asti.

Piinaviikot aion ottaa tällä kertaa rennommin ja olla syynäämättä oireita ja lukematta mitään nettikeskusteluja. Onnistukoon, jos on onnistuakseen! Raskaustestejä ruvetaan kokeilemaan vasta jouluaaton nurkilla. Peukut ja varpaat pystyssä ihanan jouluyllätyksen varalta!

-Maru