sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Joulua ja toiveikkuutta

Piinaviikot osa 2 päättyi jälleen negatiiviseen raskaustestitulokseen. Dpo 11 alkoi viime kierrosta tuttu haalea pikkuinen tiputteluvuoto ja siinä vaiheessa jo osattiin arvailla lopputulosta. Terolut -kuurin lopetin päivää ennen kuin se olisi loppunut, eli söin sitä vain 9/10 päivää. Tiputteluvuotoa kesti neljä päivää, kunnes menkat vihdoin alkoivat eilen jouluaattona, kiertopäivänä 27. Vaimo mietti, että onkohan minulla liian lyhyt luteaalivaihe, jolloin esim. alkion kiinnittyminen ei onnistukaan. Tiputteluvuoto alkaa liian aikaisin. Netistä selvitimme, että luteaalivaiheen pituus tulisi olla mielellään 12-16 päivää, jotta raskautuminen voisi onnistua. Terolutin funktio mielestäni on juuri onkin tukea luteaalivaihetta ja tasata kiertoa.. Tarvisinkohan jonkun tehokkaamman keltarauhashormonin vai pitäisikö käydä esim. verikokeissa tms? Pitää lääkärin kanssa vielä pohtia asiaa tarkemmin. Klinikka on kiinni joulusta uuteen vuoteen ja maanantaina 2.1. pitäisi yrittää heti saada uusi follikkeliultra aika kyseiselle viikolle. Saa nähdä miten aikoja saa niin lyhyellä varoitusajalla ja vielä niin, että ne sopivat yhteen työvuorojen kanssa.

Kävin muuten ostamassa nyt ne kohutut Gelee royal -kapselit, että kokeillaanpas nyt niitäkin greippimehun kanssa. Hain myös purkin C -vitamiinia lumelääkkeeksi "luteaalivaihetta tukemaan". Netti-imurina imaisin myös sellaisen vinkin, että vyöhyketerapia saattaisi rentouttaa ja vähentää kipuja + edistää raskautumista. Toiset endometrioosi-ihmiset olivat kuulemma siitä saaneet apua. Löysin sopivan terapiapaikan, jonne ajattelin olla ensi viikolla yhteydessä ja varata aikaa!


Joulua olemme viettäneet lämpimissä ja piparin tuoksuisissa tunnelmissa liikaa harmittelematta näitä vauva-asioita. Toiveikkaana leikitelty ajatuksella, että entä jos meitä olisikin jo ensi jouluna enemmän kuin me kaksi ja Koira.


- Maru

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti