Ihana poikamme syntyi viikko sitten käynnistyksellä rv41+1. Hän oli huikeat 4,6 kg ja 53 cm!
Viime sunnuntaina rv41+0 suuntasimme yliaikaiskontrollikäynnille sairaalalle ja siellä lääkäri huomasi ultratessa, että lapsivettä oli normaalia vähemmän ja hän suositteli synnytyksen käynnistystä heti samana päivänä, koska kohdun suukin oli jo 3 cm auki. Pääsin sitten osastolle ja aloitettiin homma Cytotecillä ja seuraavana päivänä päästiin aamusta synnytyssaliin jatkamaan oksitosiinitipalla. Kohdun suu lähti aukeamaan kunnolla vasta kipupiikin jälkeen. Kivunlievityksinä käytin tosiaan pääsääntöisesti Tens-laitetta supistusten aikana ja sain lopulta myös Oxanestin ja epiduraalin. Ponnistusvaihe sujui kätilön mukaan kuin oppikirjassa. Ilman ongelmia ei kuitenkaan selvitty. Ponnistusvaiheen lopussa supistukset jäivät liian lyhyiksi ja niitä buustattiin laittamalla oksitosiinit tappiin. Mulla nousi synnytyksessä myös kuume ja lapsivesi oli vihreä. Oli onni, että synnytys päätettiin käynnistää eikä jääty odottelemaan!
Päästyämme osastolle vaimo kiinnitti huomiota seuraavana päivänä siihen, kun vauva hengitti hyvin tiheästi niin, että maha ihan heilui. Poika oli myös kovin käsittelyarka ja parkui täyttä kurkkua hyvin herkästi. Pääsimme käymään lastenlääkärillä, joka määräsi verikokeet ja niistä paljastui, että crp oli tosi koholla ja poika pitää siirtää vastasyntyneiden osastolle antibioottihoitoon. Päivä päivältä hän voi paremmin ja lopulta tulehdusarvot laski normaaliin. Äitienpäivänä saimme hänet vihdoin kotiin<3
Rankka viikko takana, mutta selvisimme! Nyt harjoitellaan vauva-arkea ja keitellään tuttisoppaa. Imetyshommat eivät mene ihan nappiin, poika kun olikin varsinainen härkänen, jolla on myös ison miehen nälkä! Maito ei mulla riitä ja ilman lisämaitoa poikaressu känisi nälkäänsä vajaa tunnin välein nukkumatta juuri yhtään. Kotona mennään omalla maidolla ja sitte korviketta vielä päälle ja ukkeli pysyy tyytyväisenä :)
Paljon onnea pienestä pojasta! :)
VastaaPoistaSuuret onnittelut äideille silmäterästä!
VastaaPoistaKiitos kiitos :)
VastaaPoistaPaljon onnea koko perheelle! <3
VastaaPoista