torstai 25. tammikuuta 2018

Sokerirasitusta ja saikkua

Soittelin uudelleen neuvolaan näistä painoarvio + kohdunsuu huolista seuraavana päivänä, kun olin lääkärillä käynyt. Neuvoloiden puhelinvaihteessa sattui olemaan oma terveydenhoitajamme, joka kuunteli mukavasti murheeni ja järkeili painoarvioasiankin niin, ettei sitä tarvinnut jäädä enempää murehtimaan. SF-mitta oli mulla kuitenkin ollut 24 cm, eli tosi hyvä viikkoihin nähden. SF-mittaa lääkäri ei ollut neuvolakorttiin mulle jostain syystä edes käynnillä lisäillyt, nii piti sekin siinä tiedustella ja kirjata ite ylös..  -_-
Terkka kuitenkin huolestui kanssani siitä, että kohdunsuu oli pehmentynyt jo tässä vaiheessa ja sitten kun lääkäri oli vielä merkinnyt kohdunkaulan pituudeksi epämääräiset >2cm, nii päätettiin kuitenkin, että varaan lääkärille ajan ja käyn tarkistuttamassa tilanteen uudemman kerran. Mulla on siis myös niitä kiristyksiä ja kipuja tullut rasituksessa masuun ja joskus myös ihan istuminen tekee epämukavan kiristävän olon. Noh, tilanne todettiin kuitenkin ihan rauhalliseksi, mutta saikkua sain silti puoltoista viikkoa, että nyt enemmän lepäilyä ja vähemmän touhaamista. Eli enää ei saa pömpöttää masun kanssa menemään samaan tahtiin kuin ennen :D

Sokerirasitukseen kuitenkin raahauduin tänään aamusta nälkäisenä ja valmiina vetämään mitä tahansa litkua, kunhan saa mahaan täytettä. Makuna oli sitruuna, joka poltti kurkun karrelle, mutta vetäisin juoman nälissäni kuitenkin sillee "yllättävän rivakasti". Viitisen minuuttia siinä olisi saanut lipitellä, mutta kuka nyt niin kauaa haaskaa aikaa pariin kupilliseen. Ja sitten vaan kuluttamaan aikaa ihmisiä pursuilevaan odotusaulaan. Yllättävän nopeasti pari tuntia saa kulumaan vaan olemalla ja selaamalla puhelimesta esim. kaikkee vauvahömppää. Kyllä siinä vähän närästystä yritti päälle ja suu tuntui rutikuivalta, mutta selvisin. Ja kuin nakutettuna kello 10 jälkeen alkoi ohimoita jomotella sillee, että tiesi sen yhden ainoan ja tärkeän aamukahvikupillisen olevan aikataulusta paaston takia myöhässä. Äkkiä kotiin ja pannu tulille, heti kun rasituskoitokset olivat ohi!

- Maru 26+4

4 kommenttia:

  1. Mäkin heitin sillon hyvin rivakasti huiviin ton sitruunalitkun ja se jano mikä mulla kans oli rasituksen aikana, voi luoja! Haaveilin isosta kannullisesta jäävettä! :D toivottavasti sulla arvot hyvät :)

    VastaaPoista
  2. Nyt vasta löysin teidän blogin! Olipa kiva saada uutta seurattavaa. :) Me vaimon kanssa ahmaistiin koko bloginne alusta asti tänä iltana ja päästiin ihan odotusfiilikseen mukaan. Hyvää loppuraskautta teille! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kiitos! Hauska kuulla, että blogimme kiinnostaa! Tervetuloa lukemaan :)

    VastaaPoista